Turvaa työmatkasi – kevään tärpit turvalliseen liikkumiseen

Keväällä moni kaivaa polkupyöränsä uudestaan esille. Ennen liikenteeseen lähtöä on hyvä tarkistaa sekä pyörän että pyöräilijän kunto – siis esimerkiksi liikennesääntöjen tuntemus. Autoilijan kevääseen puolestaan kuuluu kesärenkaiden vaihto sekä esimerkiksi kirkkaasti paistavaan aurinkoon varautuminen.

Pyöräilijä: tarkista pyörän kunto ja kertaa säännöt

Pyöräily houkuttaa kevään tullen taas yhä useampaa, niin vapaa-ajalla kuin työmatkojenkin osalta. Työmatkapyöräily onkin oivaa hyötyliikuntaa, ja raittiissa ulkoilmassa lepää myös mieli.

Jos kaivaa pyörän tallista talven jälkeen, on syytä tarkistaa sen kunto ennen tien päälle lähtöä. Ovatko renkaat, ilmanpaineet, jarrut, soittokello, valot ja heijastimet kunnossa? Valojen osalta on syytä muistaa, että kesäkuussa 2020 voimaan tullut uusi tieliikennelaki vaatii pimeällä tai hämärässä ajettaessa etuvalon lisäksi myös punaisen takavalon.

Tärkeää on myös muistaa omaan päähän sopiva ja kunnolla kiinnitetty kypärä, joka suojaa tutkitusti päävammoilta.

Pyörän kunnon lisäksi kannattaa tarkistaa pyöräilijä itse: ovatko pyöräilysäännöt hallussa? Sääntöjen tunteminen ja niiden noudattaminen tekevät liikenteestä turvallisempaa ja jouhevampaa kulkutavasta riippumatta.

Sekä pyöräilyyn että jalankulkuun liittyviä liikennesääntöjä voi kerrata kätevästi Jalan ja pyöräillen -oppaastamme.

Tietosi voit myös testata työmatkapyöräilyn visassamme. Haasta työkaverikin!

Kun pyörä on kunnossa ja pyöräilijällä sääntötuntemus hallussa, kannattaa vielä ottaa maltti mukaan liikenteeseen. Olennaisinta on riittävän alhainen tilannenopeus, tarkka havainnointi ja muu ennakointi, varsinkin risteyksiä lähestyttäessä. Puhelinta on syytä käsitellä vasta määränpäässä, ei satulassa.

Autoilija: ratsaa kesärenkaasi ja varaudu kevätaurinkoon

Moni autoilija vaihtaa kesärenkaisiin näihin aikoihin. Renkaanvaihdon sopivaan ajankohtaan vaikuttavat sekä keli että oma ajoympäristö. Kun etelässä on jo kesärengaskelit, voivat olosuhteet muuttua nopeastikin pohjoista kohti ajettaessa. Myös vuorokaudenaika vaikuttaa – jos ajaa aamuisin mahdollisten yöpakkasten jälkeen, voi ajoradan liukkaus yllättää.

Kesärenkaiden kunto kannattaa tarkistaa vaihdon yhteydessä. Perinteinen kahden euron kolikko sopii hyvin testivälineeksi: jos sen uloin osa uppoaa kesärenkaan uraan kokonaisuudessaan, on urasyvyys vielä riittävä.

Jos kunto on huono, niin kumit kannattaa suosiolla vaihtaa uusiin. Huonokuntoiset renkaat ovat nimittäin iso riski ja yleisin auton tekniikkaan liittyvä tekijä onnettomuuksissa. Ei siis kannata ajatella, että kitkuttelisi vielä yhden kesän.

Katso kaikki vinkit onnistuneeseen renkaanvaihtoon.

Toinen ajankohtainen haaste autoilijalle on kevätaurinko, jonka kirkkaus voi häikäistä tien päällä. Varaudu kevätaurinkoon ja vältä häikäistyminen näillä vinkeillä:

  1. Putsaa tuulilasi ja muut lasipinnat sekä ulko- että sisäpuolelta.
  2. Tarkista pyyhkijänsulkien kunto ja vaihda ne tarvittaessa uusiin.
  3. Huolehdi, että autossa on riittävästi tuulilasinpesunestettä.
  4. Käytä aurinkolaseja tai auton omaa aurinkolippaa.
  5. Jos silti häikäistyt tien päällä, alenna nopeutesi tilanteen tasalle.
  6. Korjauta mahdolliset kiveniskemät mahdollisimman nopeasti.

Lue tarkemmat niksit tästä.

Autoilijoiden on myös syytä valpastua huomioimaan kaksipyöräiset, jotka katukuvaan taas saapuvat. Huomioidaan siis kaikki toiset liikkujat ja ollaan erityisen valppaina risteyksissä. Tämä koskee niin autoilijoita, pyöräilijöitä kuin muitakin kulkijoita.