Liikenneturvan uusi verkko-oppimisympäristö varhaiskasvattajille innostaa liikennekasvatuksen toteuttamiseen

Varhaiskasvattajille suunnattu verkko-oppimisympäristö tukee suunnitelmallisen ja vaikuttavan liikennekasvatuksen toteuttamista varhaiskasvatuksen arjessa. Kurssille osallistuminen on maksutonta.

Turvallisen liikennekäyttäytyminen perusta luodaan varhaislapsuudessa. Varhaiskasvattajat, ja muut alle kouluikäisten lasten kanssa työskentelevät ammattilaiset, ovat Liikenneturvalle hyvin tärkeä kohderyhmä. Päiväkoti-ikäisten lasten liikennekasvatuksessa olennaista on turvallisten toimintamallien juurruttaminen ja asenteisiin vaikuttaminen.

Liikenneturvan uusi verkko-oppimisympäristö varhaiskasvattajille avattiin valtakunnallisesti alkuvuonna 2022. Oppimisympäristön käyttö on ilmaista. Verkkokurssin työmäärä on noin kaksi tuntia, mutta kaikkea ei tarvitse tehdä kerralla. Kurssin suorituksesta saa todistuksen.

Kurssilla saa varmuutta toteuttaa suunnitelmallista ja perusteltua liikennekasvatusta osana varhaiskasvatuksen perustoimintaa. Kurssilla opitaan, miten parhaiten edistää lasten liikennetaitojen kehittymistä ja myös tukea huoltajia liikenneturvallisuusasioissa. Kurssin käytyäsi tiedät, millaista apua Liikenneturvalta on saatavilla kasvatustyöhön.

Kurssille on sisällytetty runsaasti erilaisia videoita ja vuorovaikutteisia tehtäviä, jotka tekevät opiskelusta motivoivaa. Kurssin keskustelualueilla opit myös muiden koulutuksessa olevien hyvistä käytännöistä. Pääset samalla antamaan omat parhaat vinkkisi jakoon muille.

Kurssilla jaetaan paljon erilaisia materiaaleja ja toimintavinkkejä hyödynnettäväksi. Ne ovat myös koottu kurssin lopuksi jaettavaan materiaalipankkiin, jonka voit ladata omalle koneellesi myöhempää hyödyntämistä varten.

Oppimisympäristön kurssia pilotointiin hyvin kokemuksin vuonna 2021. Kurssin pilotoinnissa mukana olleet ammattilaiset antoivat sille kouluarvosanaksi 8,8. Lisäksi lähes kaikki osallistuneet kertoivat, että suosittelisivat oppimisympäristöä myös kollegalleen. Muutama lainaus kurssipalautteista:

”Kurssi oli todella hyvä. Enkä heti löydä kehitettävää. Vanhemmillekin on tulostettavissa/tilattavissa ryhmiin julisteita tärkeistä aiheista. Ja paljon hyödyllisiä linkkejä ja toimintavinkkejä. Tosi hyvä kurssi!”

”Helposti lähestyttävää asiaa, sujuvaksi rakennettu. Materiaalikoonti hyvä.”

”Kurssi oli tiivis, mutta täyttä asiaa ja toteutus mukava. Tehtävät, videot, lisämateriaalit ja tekstit suljuivat jouhevasti eteenpäin ja tiedonnälkä vei mukavasti tehtävästä seuraavaan. Meni pari tuntinen näiden parissa nopeasti. Hienoa oli, että kurssi oli selvästi räätälöity oikein kohdeyleisölle.”

Kurssille rekisteröidytään itsenäisesti linkin kautta. pyydä linkki sähköpostitse lähimmästä Liikenneturvan aluetoimistosta tai olemalla yhteydessä ida.maasalo@liikenneturva.fi, kiitos!