- Miksi tunteet nousevat liikenteessä niin helposti pintaan?
- Miten asenteet vaikuttavat käyttäytymiseen?
- Mitä voin tehdä edistääkseni omaa ja muiden turvallisuutta liikenteessä?
Muun muassa näitä kysymyksiä pohditaan Liikenneturvan ensimmäisellä yläkouluille ja toisen asteen oppilaitoksille suunnatulla virtuaalioppitunnilla 10.9.2019 klo 10.00-10.45. Oppitunti on osa valtakunnallisen liikenneturvallisuusviikon ohjelmaa ja sen tallenne on myös myöhemmin katsottavissa Liikenneturvan nettisivuilla.
Oppitunnin teemana on myönteinen vuorovaikutus sekä turvallisuutta edistävien asenteiden vahvistaminen liikenteessä.
Liikenneturvan opettajille tehdyn kyselyn* mukaan liikennekasvatuksen toteuttaminen koetaan yläkouluissa ja toisella asteella huomattavasti haasteellisemmaksi kuin alakouluissa. Nuoruusiässä riskit liikenteessä kasvavat, kun liikkumismuodot monipuolistuvat ja nuoren elinpiiri laajenee. Samaan aikaan ryhmään kuulumisen merkitys kasvaa, ja kehittyvät aivot tekevät arviointikyvystä vaikeampaa.
”Oppitunnin avulla haluamme tukea kouluja ottamaan turvalliseen liikkumiseen ja liikenteen vuorovaikutukseen liittyviä asioita puheeksi tarjoamalla Liikenneturvan asiantuntijat opettajien avuksi”, kertoo Liikenneturvan suunnittelija Eeva-Liisa Markkanen.
Oppitunnin sisällöt yhdistyvät nuorten kokemuksiin tubettaja HurHurin johdattelemana
Virtuaalioppitunti koostuu Liikenneturvan asiantuntijoiden pitämistä lyhyistä tietoiskuista, joissa käsitellään tunteiden ja vuorovaikutuksen merkitystä liikenteessä sekä asenteiden vaikutusta käyttäytymiseen.
Tietoiskuissa puhujina ovat suunnittelija, liikennepsykologi Jyrki Kaistinen sekä koulutuspäällikkö, luokanopettaja Satu Tuomikoski. Asiantuntijapuheenvuorojen välissä oppitunnin vieraileva tähti, Youtube-vaikuttaja Konsta Saajanto eli HurHur haastattelee kohtaamiaan nuoria. Tätä kautta oppitunnin sisältöön saadaan mukaan myös nuorten omia näkemyksiä ja kokemuksia siitä, miten jokainen voi omalla toiminnallaan edistää sekä omaa että muiden turvallisuutta liikenteessä.
Oppitunnin lopuksi ohjelmassa on vielä ”Kaveri puolesta kysyn” -osio, jossa Liikenneturvan koulutusohjaajat Erkka Savolainen sekä Tomi Niemi vastaavat nuorten esittämiin kysymyksiin. Puhetta on esimerkiksi siitä, miten voi toimia, jos mopo on lähdössä keulimaan, hermot ovat koetuksella liikenteessä tai ryhmässä tulee toimineeksi tavalla, joka ei omasta mielestä tunnu järkevältä.
Laita oppitunnin ajankohta 10.9. klo 10.00 kalenteriin ja tule yhdessä oppilaidesi kanssa mukaan kokeilemaan liikennekasvatusta täysin uudenlaisessa muodossa.
Ilmoittautumalla mukaan saat sähköpostiisi muistutuksen oppitunnista sekä ideoita oppitunnin teemojen jatkokäsittelyyn oppilaiden kanssa.
Lisätietoja ja ilmoittautumislomake löytyvät osoitteesta www.liikenneturva.fi/oppitunti.
*Liikenneturva kartoitti opettajien kokemuksia liikennekasvatuksen toteuttamisesta sähköisellä kyselyllä syksyllä 2018. Kyselyyn vastasi yhteensä 387 opettajaa suomen- ja ruotsinkielisistä kouluista eri kouluasteilta. Lue kyselytuloksista laajemmin täältä.