Ota pimeässä näkyminen puheeksi oppilaiden kanssa

    Näin syksyllä elämme vuoden pimeintä aikaa, joten nyt jos koskaan on aika olla vahvasti näkyvä liikenteessä. Ota heijastimien ja pyörän valon käyttö puheeksi oppilaidesi kanssa näillä vinkeillä.

    Heijastin auttaa autoilijaa näkemään sinut

    Pimeän aikaan liikkuvia jalankulkijoita ja pyöräilijöitä on vaikea havaita. Suurin osa jalankulkijaonnettomuuksista sattuukin vuoden pimeimmän vuosikolmanneksen aikana eli loka-tammikuussa.

    Heijastin auttaa näkymään liikenteessä ja siis esimerkiksi autoilijaa näkemään hämärässä kulkevan kävelijän. Tiesitkö, että lähivaloilla ajava autoilija havaitsee ilman heijastinta kulkevan henkilön vasta noin 50 metrin päästä, kun heijastinta käyttävä kävelijän voi havaita jopa seitsemän kertaa kauempaa?

    Heijastimen tärkeyttä pimeällä liikkuessa havainnollistaa myös hauska animaatio, jolla voi hyvin johdattaa oppilaat aiheeseen – tai sitten vetää käsitellyt asiat yhteen.

    Missä on heijastimen paikka?

    Mihin heijastin sitten kiinnitetään, jotta siitä on eniten hyötyä? Tätä voitte luokassa pohtia ensin keskustellen, ja lopuksi oppilaille voi näyttää asiaa havainnollistavan kuvan. On hyvä muistaa myös se, että erilaiset heijastimet eivät ole toisiaan poissulkevia vaan toisiaan täydentäviä.

    Mitä useampia heijastimia käytät, sen paremmin sinut huomataan. Parempi överit kuin vajarit!

    Testatkaa heijastimienne teho taskulampputestillä

    Heijastin voi menettää tehoaan, jos se pääsee naarmuuntumaan tai muuten kulumaan. Voitte helposti testata luokassa taskulampun avulla, ovatko heijastimet edelleen toimivia.

    Käytä askarrellun heijastimen kanssa myös oikeaa heijastinta

    Opettajien foorumeilla jaetaan perinteisesti paljon askarteluvinkkejä. Oppilaiden kanssa askarrellaan heijastimia esimerkiksi heijastavasta kankaasta. Liikenneturvalta kysytään usein itse tehtyjen heijastimien tehosta.

    Itse askarrellut heijastimet ja muut heijastavat tuotteet, kuten heijastavasta langasta tehdyt asusteet, voivat olla mukava lisä näkyvyyteen, mutta ne eivät korvaa oikeaa heijastinta. Kannattaa siis aina käyttää myös oikeita heijastimia.

    Jos yllämainitulla taskulampputestillä testaa vaikkapa itse askarreltua heijastinta, kannattaa viereen asettaa vertailun vuoksi myös oikea heijastin. Hyvä heijastin palauttaa valon ja loistaa kirkkaasti.

    Myös pyörän selässä pitää näkyä

    Lisää toimintavinkkejä alakouluun

    PS. Oletko bongannut tänä syksynä Liikenneturvan heijastinkampanjan? Sen kasvoina toimivat tällä kertaa tutut huippu-urheilijat: jääkiekkoilija Noora Räty, jalkapalloilija Nikolai Alho sekä koripalloilija Tuukka Kotti. Ole heidän tapaansa #vahvastinäkyvä.