Liikenneturvallisuusviikko: Lapsi on liikenteessä monen uuden äärellä

    Liikenneturvallisuusviikon teema tarkkaamattomuus on viime vuotistakin ajankohtaisempi. PokémonGo-peli saa lapset ja nuoret liikkumaan, ja houkutus narrata pokémoneja myös koulumatkoilla voi olla suuri.

    Tarkkaamattomuudella tarkoitetaan huomion kiinnittymistä muuhun kuin vaikkapa autolla tai pyörällä ajamiseen. Yhtä lailla kävelijän huomio saattaa olla älypuhelimen näytöllä. Näissä tilanteissa katse on poissa liikenteestä ja käsi on irti auton tai pyörän hallintalaitteista. Eli keskittyminen on jossain muualla kuin ympäröivässä liikenteessä.

    Lapset ja tarkkaamattomuus

    Liikennetilanteet kuormittavat lasta eri tavalla kuin aikuista. Lapsi on liikenteessä usein monen uuden äärellä, eikä lapsen kyky hahmottaa liikennetilanteita, etäisyyksiä ja esimerkiksi lähestyvän ajoneuvon nopeutta ole kehittynyt samalle tasolle kuin aikuisen. Erityisesti tienylitykset ja risteystilanteet ovat hankalia.

    Puhelu, pelaaminen tai tekstaaminen vie lapsen huomion pois liikenteen seuraamiselta jopa enemmän kuin aikuisella. Ylimääräisiä häiriötekijöitä, kuten kännykän käyttöä liikenteessä, tulisi pyrkiä välttämään.

    ”Aikuinen hoksaa lasta paremmin kännykän käyttöön liikenteessä liittyvät riskit. Pieni lapsi ei automaattisesti ilman vanhemman opastusta ymmärrä, ettei tienylitystilanne ole sopiva paikka vastata soittoon tai naputtaa tekstaria kaverille”, toteaa suunnittelija Petri Jääskeläinen Liikenneturvasta.

    Harjoittelemalla itse ja esimerkkiä seuraten

    Koulumatka on lapselle tie itsenäiseen liikkumiseen. Pienen ja isommankin koululaisen liikennetiedot ja -taidot karttuvat vähitellen kokemuksen myötä – seuraamalla aikuisten esimerkkiä ja harjoittelemalla itse. Selkeät ohjeet, toimintatavat ja oma esimerkki sekä vanhemmilta että opettajilta antavat lapselle mahdollisimman hyvät eväät myös koulumatkalle.

    Opasta lasta liikenteessä myös kännykän käytön osalta: Jos puhelinta pitää käyttää tai katsoa, pysähdy ensin.

    Liikenneturvallisuusviikon toimintavinkit löytyvät www.liikenneturvallisuusviikko.fi