• Perusopetus (luokat 7-9)
  • Toinen aste

Hyödynnä virtuaalisia oppitunteja osana yläkoulun ja 2. asteen opetusta

Liikenneturva järjesti jo perinteeksi muodostuneet virtuaaliset oppitunnit syyskuussa osana valtakunnallisen liikenneturvallisuusviikon ohjelmaa. Oppitunneista toinen on suunnattu yläkouluille ja toinen toisen asteen oppilaitoksille. Oppituntien tallenteet ovat katsottavissa Liikenneturvan sivujen kautta ensi vuoden liikenneturvallisuusviikkoon asti.

Oppituntien teemoina ovat erilaiset liikkumisvälineet, liikenteen säännöt sekä kuljettajan ajokunto. Tämän vuoden oppitunneilla turvallista liikkumista käsiteltiin kuvitteellisten onnettomuustarinoiden kautta. Liikenneturvan asiantuntijat ja heidän vieraansa keskustelevat oppitunneilla mm. liikenteen pelisäännöistä, kavereiden merkityksestä sekä päihteistä. Lisäksi he tuovat esiin ennakoinnin merkitystä ja vinkkejä turvalliseen liikkumiseen.

Liikenneturvan asiantuntijoiden kanssa studiossa oli tänä vuonna vanhempi konstaapeli Iiro Mäkitalo Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta ja valtakunnallinen Walkers-toimintavastaava Minna Lahtela Aseman Lapset ry:stä.

Asiantuntijapuheenvuorojen välissä YouTube-vaikuttaja Konsta Saajanto eli HurHur antaa vinkkejä turvallisten valintojen tekemiseen liikenteessä. Oppituntien lopuksi ohjelmassa on ”Kaverin puolesta kysyn” -osio, jossa asiantuntijat vastaavat nuorilta kerättyihin kysymyksiin turvallisesta liikkumisesta.

Onnettomuustarinat tarjoavat oivalluksia ennakoinnin merkityksestä

Oppituntien tavoitteena on synnyttää nuorille oivalluksia heidän omista mahdollisuuksistaan tehdä turvallisia valintoja liikenteessä. Oppituntitallenteet ovat tekstitetty suomeksi ja niiden kesto on noin 45 minuuttia. Tallenteet sopivat hyvin osaksi esimerkiksi terveystiedon ja psykologian opetusta.

Oppitunnin aikana on muutamia kohtia, jossa oppilaita pyydetään vastaamaan kysymyksiin Menti-sovelluksen kautta. Tallenteen katsojat eivät voi osallistua kysymyksiin Mentin kautta, mutta opettajan johdolla luokassa voidaan pitää esimerkiksi viittausäänestys ja vastata näin kysymyksiin.

Tallenteen katsomisen jälkeen voitte esimerkiksi keskustella, voisiko videolla käsitellyn kaltainen onnettomuus sattua itselle tai kavereilla. Voitte myös miettiä millaisia valintoja jokainen tekisi tarinan eri vaiheissa ja miten ne vaikuttaisivat tarinan lopputulokseen.

Liikenneturva tarjoaa lukuisia opetusmateriaaleja, joita voi hyödyntää teeman käsittelyssä. Esimerkiksi ryhmäpainevideo, valintatunneli ja peilaus ovat harjoitteita, joiden avulla oppitunneilla esiin nostettuja teemoja voi jatkokäsitellä yhdessä oppilaiden kanssa. Lisäksi Liikenneturvalta löytyy onnettomuustarinoita, joita voi hyödyntää opetuksessa.

Virtuaaliset oppitunnit kiinnostivat ympäri Suomea

Liikenneturvallisuusviikolla virtuaalisia oppitunteja seurattiin suorana lähetyksenä yli kahdessasadassa luokkahuoneessa tai koulun auditoriossa.

”Virtuaaliset oppitunnit ovat olleet suosittuja joka syksy. Olemme kehittäneet konseptia saadun palautteen perusteella entistä vuorovaikutteisemmaksi. Lisäksi tieto-osuuksia on tuotu lähemmäs nuorten arkea”, Liikenneturvan suunnittelija Hanna Rutila toteaa ja jatkaa:

”Ensi vuoden virtuaalisen oppituntikokonaisuuden suunnittelua on jo aloitettu. Haluamme kehittää konseptia edelleen ja käymme tarkkaan läpi oppitunnista saamamme palautteen.”

Liikenneturvallisuusviikko on taas ensi syksynä viikolla 37, ja se kannattaa merkitä kalenteriin jo nyt. Myös ensi syksynä on luvassa virtuaalinen oppituntikokonaisuus. Jos sinulla on ideoita tai toiveita ensi vuoden virtuaalioppitunneille, ole rohkeasti yhteydessä Hanna Rutilaan (hanna.rutila@liikenneturva.fi).

Linkit oppituntien tallenteisiin

Yläkoululaisille suunnatun oppitunnin tallenne

2. asteen opiskelijoille suunnattu tallenne