Talvi haastaa autoilijan – näillä vinkeillä turvaat työmatkasi

    Talvi tuo autoiluun omat haasteensa, jotka voi taklata ennakoimalla ja varautumalla. Eteläänkin saatu runsas lumi on syytä ottaa huomioon jo matkaa suunnitellessa. Ota haltuun vinkit turvalliseen talviautoiluun ja turvaa työmatkasi!

    Sano ei igluautoilulle

    Talvikeleillä auto on putsattava huolellisesti lumesta ja jäästä ennen liikkeelle lähtöä. Puutteellisesti puhdistettu auto on turvallisuusriski sekä itselle että muille. Tien päälle ei pidä lähteä iglussa istuen – muistathan, että pieni kurkistusaukko tuulilasissa ei vielä riitä mihinkään.

    Ajoreissua kuten työmatkaa kannattaa ennakoida ja esilämmittää auto tarpeen mukaan varsinkin silloin, jos auto ei lepäile katoksessa tai tallissa. Se helpottaa lumen putsaamista ja jäiden raaputtamista sekä ehkäisee lasien huurtumista ajon alusta alkaen.

    Varaa siis lähtöön muutama minuutti ylimääräistä aikaa. Ajoissa ja hyvin putsatulla autolla liikkeelle lähteminen vähentää stressiä, mutta helpottaa myös oikean ajonopeuden sekä kunnon turvavälin pitämistä.

    Viisi vinkkiä näkyvyyden varmistamiseen talvikeleillä:

    • Esilämmitä auto tarpeen mukaan. Se ehkäisee lasien jäätymistä ja huurtumista, mutta helpottaa myös lumien putsaamista.
    • Putsaa auto huolellisesti lumesta ja jäästä ennen liikkeellelähtöä. Kiinnitä huomiota myös valojen puhtauteen.
    • Ehkäise kosteuden kertymistä sisätiloihin pudistelemalla lumet vaatteista ja kengistä ennen autoon istahtamista.
    • Kytke lämmin puhallus voimakkaana tuulilasille, jotta lasit pysyvät auki ajon aikana. Optimisäädöt selviävät mallikohtaisesta ohjekirjasta.
    • Kytke auton varsinaiset ajovalot päälle, jos huomiovaloautomatiikka ei sitä tee.

    Lue lisää auton putsaamisesta ja esilämmityksestä tästä.

    Älä anna talven yllättää tien päälläkään

    Lumipyryn tai liukkauden aiheuttamat vaikeat ajo-olosuhteet haastavat kuljettajaa. Ennakoiva kuljettaja pitää sekä peli- että kelivaraa ja tunnistaa mahdolliset riskit ajoissa. Tärkeintä on pitää nopeus tilanteen tasalla eli riittävän alhaisena sekä huolehtia riittävästä turvavälistä muihin liikkujiin. Auton pysähtymismatka pitenee liukkaalla kelillä.

    Aamun työmatkaan kannattaa valmistautua jo edellisenä iltana tarkistamalla säätilanne. Jos huono ajokeli uhkaa, voi matkaan varata enemmän aikaa tai tarvittaessa suunnitella vaihtoehtoinen reitti määränpäähän. Mahdollisuuksien mukaan myös julkisen liikenteen hyödyntäminen voi olla järkevää.

    Lue lisää vaikeista ajo-olosuhteista tästä.

    Katso pikakurssi riittävään turvaväliin tästä.

    Ohita harkiten, tarkasti ja maltilla

    Ohittamisen tarpeellisuutta on syytä harkita aina tarkkaan, mutta erityisesti näin on talvikelissä. Talvella autoilijan tärkein ominaisuus on rauhallisuus. On hyvä tehdä esimerkiksi jäljellä olevan matkan pohjalta arvio, onko ohituksesta saavutettavissa mitään selkeää hyötyä.

    Jos autolla ajetaan maantiellä talvelle tyypillisen 80 km/h sijaan esimerkiksi 70 km/h, kuluu matkaan kilometriä kohden vain reilut kuusi sekuntia enemmän. Jos omien aikataulujen toteutuminen on näistä sekunneista kiinni, on matkan suunnitteluun ja aikataulutukseen syytä kiinnittää tarkempaa huomiota.

    Muista aina ohittaessasi:

    • Onko ohittamisesta tullut sinulle tapa? Harkitse ohitustarve aina ennen päätöstä lähteä ohittamaan.
    • Ennen ohitusta seuraa muuta liikennettä ja varmista riittävä näkyvyys.
    • Kerro ohitusaikeesta näyttämällä suuntamerkkiä. Käytä vilkkua myös omalle kaistalle palatessa.
    • Aloita ohittaminen riittävän etäältä ohitettavasta. Turvaväli koskee myös ohittajaa.
    • Siirry viereiselle kaistalle maltilla. Loiva liike on hyvä myös omalle kaistalle palatessa.
    • Varmista turvaväli ohitettavaan ajoneuvoon. Palaa omalle kaistalle vasta, kun näet taustapeilistä ohitettavan ajoneuvon kokonaisuudessaan.

    Lue lisää turvallisesta ohittamisesta.

    Kinoksen takaa tuleva voi yllättää

    Lumituisku ja -vallit sekä vuodenaikaan kuuluva pimeys heikentävät näkyvyyttä auton ratista. Vaikka tie olisi aurattu, aurauksen synnyttämät lumikasat voivat muodostaa näkemäesteitä. Lumikasojen tai aurausvallien taakse katveeseen voi helposti jäädä esimerkiksi pieni lapsi.

    Kinokset ja aurausvallit voivat myös hankaloittaa tienylityksiä, joten suojateiden kohdalla on kuljettajien oltava erityisen valppaana. Lumivallit myös kaventavat katuja ja pientareita, mikä korostaa riittävän alhaisen tilannenopeuden tarvetta etenkin koulujen lähiympäristössä.

    Lue lisää ja ole tarkkana talvikelissä.

    Lue myös vinkit talvijalankulkuun: Pysy pystyssä, opettaja!