• Varhais­kasvatus

Talvinen liikenneympäristö edellyttää tarkkaavaisuutta liikenteessä

Vaikka korkeista nietoksista ja talvisista lumileikeistä on tänä talvena saatu nauttia vain osassa maata, on hyvä ottaa varhaiskasvatuksessa esiin talven pimeään ja liukkaaseen vuodenaikaan liittyvät turvalliseen liikkumiseen liittyvät riskitekijät. Lasten kanssa voi keskustella talvisista vaaranpaikoista piirroskuvan avulla.

Vaikuttavan ja pitkäjänteisen liikennekasvatuksen toteuttaminen edellyttää, että teemaa käsitellään lapsiryhmässä säännöllisesti yhdistäen käsiteltäviä asioita lapsen omiin havaintoihin ja lähiympäristöön. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden (2017) mukaan varhaiskasvatuksessa toteutettavan liikennekasvatuksen tavoitteena on tukea lasten turvallisuuden tunnetta, antaa heille valmiuksia pyytää ja hakea apua sekä toimia turvallisesti erilaisissa tilanteissa ja ympäristöissä.

Talvella liikenneympäristöön liittyy paljon tekijöitä, jotka voivat lisätä riskiä liikenteessä. Piha-alueiden ja parkkipaikkojen laitoihin kerääntyy usein lumikinoksia, jotka houkuttelevat kiipeilyyn, leikkeihin ja mäenlaskuun. Lasten kanssa onkin hyvä keskustella, minkälaisia riskejä näissä leikkimiseen liittyy ja muistutettava, että lumileikkeihin ja mäenlaskuun on etsittävä sopivia kinoksia kauempana liikenteestä. Korkeat lumipenkat luovat vaaratilanteita myös tienylityksiin, sillä lapsi jää helposti lumikinoksen muodostaman näkemäesteen taakse.

Keskustelun virittäjänä voi käyttää Liikenneturvan verkkosivuilta löytyvää talvista opetuskuvaa.

Kuvan pohjalta käytävän keskustelun avulla voi:

  • ohjata lapsia oivaltamaan, että ajoradat ja jalkakäytävät eivät ole leikkipaikkoja.
  • muistuttaa, että talvella pitää varoa lumipenkkojen takaa tulevia autoja.
  • keskustella kännykän käytöstä liikkumisen aikana.
  • saada tietoon, mitä ohjeita lapset tietävät tien ylittämisestä ja täydentää niitä.

Kuvasta keskusteluun voi käyttää seuraavia apukysymyksiä:

  • Miten kuvan lapset mielestänne toimivat tilanteessa?
  • Löydättekö kuvasta jotakin, mikä aiheuttaa vaaraa liikenteessä?
  • Minkälaisia ohjeita voisitte keksiä kuvan lapsille, jotta he oppisivat toimimaan turvallisemmin?

Lue lisää liikennekasvatuksesta varhaiskasvatuksessa sekä tutustu muihin toimintavinkkeihin tästä.